MOBIIN - Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! - SIVUSTOT

ENNÄTYS 161099 Mainosnauha 10 000:lla sivulla!


Perjantai 2014-12-26 - N:o 1802 - TAPANINPÄIVÄ 2014.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

RAUHALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015! - "Valoa jouluyössä" - Kuva jouluaattona 2014 Pertti Manninen.

TSUNAMI 10 VUOTTA TÄNÄÄN - UHRIEN MUISTOLLE - ARKISTO 2004, 2005 JA 2009


 

nettisanomat.fi  - perjantaina 31.12.2004  - etusivu - nro 303 

 

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja  tiistaisin extra!



Sunnuntaina 26. joulukuuta 2004, tapaninpäivänä, kello 08.55 Suomen aikaa avasin television, joka oli jäänyt edellisenä iltana Ruotsin kanavalle. Ruudussa oli tekstiuutisia, joista kävi ilmi, että valtava hyökyaalto on iskenyt Intian valtameren rannikoille. Käänsin ohjelman BBC.News-kanavalle ja siellä oli jo kuvia ja selostusta tapahtuneesta. Suomessa asuva tyttäreni soitti muutamaa minuuttia myöhemmin ja kertoi, että poikani on soittanut hänelle Thaimaasta. Poikani ja hänen vaimonsa voivat hyvin, he ovat olleet tapahtuman aikaa sisämaassa. Lisäksi tyttäreni kertoi, että puhelusta kävi ilmi rannoilla olevan paljon ruumiita pitkin ja poikin. Samassa BBC News lähettää  kuvia Phuketista ja lopetamme puhelun ja ryhdymme katsomaan tahoillamme suoraa raporttia paikasta, jossa siis poikani majailee. Pertti Manninen. Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva: Pertti Manninen. Sarja.


 

http://www.nettisanomat.com/2004/12/31/etusivu.htm



 

nettisanomat.fi  - torstaina 13.01.2005  - pääkirjoitus - nro 305 

 
2005. Pääkirjoitus. Kuolema korjaa satonsa. Omaisten suru on suunnaton. Aina.


Torstaina 13.01.2005. Pääkirjoitus.
Kuolema korjaa satonsa. Omaisten suru on suunnaton. Aina.

Tuntuu omituiselta, että ulkopuolisten suru pakotetaan esille. Ja, että sillä tehdään bisnestä. Aluksi SPR:n ja Kirkon ulkomaan avun ja muidenkin tässä nimeltämainitsemattomien keräykset tuntuivat hyvältä ja jokaisella oli mahdollisuus antaa roponsa kykynsä mukaan lippaisiin ja pankkitileille.

Sitten seurasi muistamisen hyökyaalto, oli itkevä arkkipiispa, koko kansan suruun pakottava presidentti. Sitten vyöryivät ja vyöryvät edelleenkin erilaiset hyväntekeväisyyskonsertit. Näistä irvokkain lienee MTV3:n konsertti, jossa muusikot tekivät kyllä hyvää työtä, jossa välähdykset tapahtumapaikoilla olivat paikallaan, mutta jonka pyyteettömän maun pilasivat erilaiset julkkikset ja linssiluteet, näistä ehkä röyhkein oli Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, joka löperteli jotain taloudesta haastatteluosuudessa. Oli Vanhasta, Karpelaa, Kurria, Zyskowiczia, Meriläistä ja Päivilipposta. Tuomiojaa ei näkynyt, häntä oli media ryöpyttänyt jo riittävästi. Sitten Jussi Salonoja osti aneensa ja lahjoitti lahjoitti miljoona euroa ja tätä hymisteltiin vielä seuraavanakin päivänä. Karpela kyllä taisi sanoa ja kiittää niitäkin jotka lahjoittivat vähemmän, kykyjensä mukaan.

Tähän väliin huomio konsertista. En nähnyt sitä kokonaan, mutta kyllä loppulaulun olisivat voineet esittää Kari Tapio ja Paula Koivuniemi solisteina, nuorempien pysyessä takarivissä, nyt sinne oli lykätty Paulakin.

Ja tähän väliin kunnioitukseni piispa Eero Huoviselle, joka siirtyi lomakohteestaan tuhoalueelle ja teki varmasti hyvän ja raskaan ja pyyteettömän työn uhrien hyväksi. Samoin kuin monet paikalle jääneet tavalliset ihmiset ja matkaoppaat, jotka minulle kerrotun mukaan eivät juuri ollenkaan nukkuneet moneen päivään auttaessaan matkalaisia. Eräskin kuulemma nukahti seisaalleen. Kiitoksen ansaitsee myös paikalle kiiruhtanut ensiapuväki.

Pelastusjohtaja Partanen sitä vastoin sähelsi ja jätti lähettämättä pelastusyksikön, joka olisi ollut valmiina lähtemään. Partanen perusteli surkuhupaisesti päätöstään tietämättömyydellä ja tilanteen epäselvyydellä. Maallikkokin ymmärtää, että liika lähettäminen olisi ollut parempi kuin päästää evakuointikoneet lähes tyhjillään tuhoalueelle. Tähän muistuma: Kun Tsernobil räjähti (1994?) ja Ruotsissa ydinvoimalan säteilymittarit näyttivät tämän jälkeen hälyttävästi kohonneita lukemia, niin ryhdyttiin evakuointitoimenpiteisiin, koska ei tiedetty mistä kohonneet lukemat johtuivat. Suomessa viranomaiset nauroivat ruotsalaisten "hätäilylle" ja taisipa silloinen Säteilyturvakeskuksen johtaja Vuorinen pitää tarpeettomama suomalaisten koripallopoikien evakuointia Kiovasta. Raskashiukkasista (?) kerrottiin vasta myöhemmin.

Niin ja sitten Ministeri Sinikka Mönkäre ei voinut peruuttaa lomaansa ja matkusti golfaamaan Thaimaahan vastoin ulkoministeriön yleistä matkustussuositusta.

Oma lukunsa on sitten median rahastus aluksi "tappaja-aalloilla" (Ilta-Sanomat) ja sitten riipaisevilla kertomuksilla. Suru ei ole ollut päällimmäisenä. Oma lukunsa on sitten erilaisilla poliittisilla intohimoilla, joilla on rutattu milloin kutakin. Suru ei ole ollut päällimmäisenä.

Presidentti Martti Ahtisaari ja valtioneuvos Harri Holkeri nimitettiin jonkun tutkijalautakunnan puheenjohtajiksi. Olisi saanut koko lautakunta jäädä nimittämättä. Nyt siellä on puheenjohtajana valtaeliittiin korruptoitunut omaan pussiinsa bisnestä harrastava rahanhimoitsija, jonka tärkein tehtävä on hokea jäävittömyyttään, vaikka raha kilisee toimeksiantajalta omistamalleen firmalle erilaisista konsulttitöistä jatkuvasti.

Varapuheenjohtaja on pökkelö, joka ei enää tajua kuinka hänet jälleen kerran narutettiin ei-pyyteettömien tarkoitusperien hyväksi. Demarit osaavat. Ja suru ei ole taaskaan päällimmäisenä.

Pääministeri Matti Vahanen on seonnut ja antanut avoimen valtakirjan kaikille kuluille. On tietenkin kohtuullista, että ihmisiä autetaan. Saman ilon toivoisi leviävän pääministerille myös kotimaassa menehtyneille ja kurjuutta kärsiville. Tätä kirjoittaessani luin järkyttävästä nuoren koululaisen kuolemasta. Rautatien turvapuomi oli jäänyt ylös ja juna töytäissyt kuoliaaksi nuoren elämän. Turvalaitteiden tarkistamista ja varmuutta on lisättävä. Tähän täytyy löytyä rahaa. Ehdotankin varallisuusveron poistamishuuman tarkastelemista uudelleen ja veron poistamisen peruutusta. Tälle 70 miljoonalle eurolle olisi muutakin käyttöä kuin paapoa muutamaa tuhatta Suomen ökyrikasta. Miljoonalahjoittaja Jussi Salonojakin taisi hyötyä veron poistamisesta muutaman kymmentä miljoonaa. Luku on esitetty kyllä julkisuudessa!

Tämä oli

Pääkirjoitus.
Kuolema korjaa satonsa. Omaisten suru on suunnaton. Aina.

Pertti Manninen, keskiviikkona 12.01.2004.



Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva: Pertti Manninen. Sarja

http://www.nettisanomat.com/2005/01/13/paakirjoitus.htm

 

2009

Guardian
News World news Indian Ocean tsunami 2004
After the 2004 tsunami: rebuilding lives, salvaging communities

Five years after deaths of 228,000 people, reconstruction effort has changed the rules of disaster response
Peter Beaumont, Ben Doherty, Randeep Ramesh and Dan Chung guardian.co.uk, Wednesday 23 December 2009 19.31 GMT

Shaped like an eyelid in a halo of azure water, the tiny Indian Ocean island of Dhuvaafaru in the Maldives is a fresh-minted community that has been transplanted to the Raa atoll. Clinics, schools and roads have all been built from scratch. Its homes, all newly peopled, are the legacy of tragedy on a vast scale: 2004's Boxing Day tsunami. This year – at the culmination of the single biggest construction project in Red Cross/Red Crescent history – 4,000 people from the nearby low-lying island of Kandholhudhoo, a place made uninhabitable by the waves that destroyed houses and snapped trees like matchsticks, were finally moved to Dhuvaafaru on the opposite side of the archipelago to begin new lives.

Among them was Hussain Alifulhu, 48, one of the last to escape the island when the tsunami swamped his home. He was among those who helped build the new community, an electrician by trade who spent the last four years living with his family in temporary shelters, fishing for sea cucumbers to make a living. On his new island home, he is working as an electrician once again. The story of Dhuvaafaru is a reflection of the scale of a recovery operation that continues to this day, although in its last stages – the response to a disaster that claimed 228,000 lives in 13 countries from the coast of Africa to Indonesia in the space of a few hours, among them tens of thousands of children. It displaced 2 million more. The tsunami destroyed towns, villages and livelihoods. Half a million houses were damaged or destroyed. Fields and wells were poisoned with saline water. It obliterated lives and upset the entire composition of societies. But the little island of Dhuvaafaru is the symbol of a relief effort that, by and large, has been regarded as an overwhelming success, rewriting the rules of how best to respond to a major disaster: by empowering its victims to reconstruct their lives rather than imposing aid upon them.
...

In Thailand, even today, family members still call into the TTVI centre, the office tasked with finding and identifying the dead, in the hope that officials might have linked one of 300 unclaimed and unidentified bodies buried in the grave site in Phang Nga province, marked by a giant concrete wave, with a name of the missing.

But the monument to the tsunami's nameless victims is the exception, not the rule, in a country where few physical reminders of the disaster remain. In Khao Lak beach, for instance, where 3,000 people died, all that is left are the occasional "tsunami hazard" signs and the colour-coded evacuation routes set up in the aftermath of the disaster. Even the Marriott resort and spa, where 300 died, has reopened for business.

In Banda Aceh, what little wreckage remains has been appropriated as something for curious sightseers. The 2,600-tonne PLTD Apung cargo vessel, which was swept inland in 2004, sat in the middle of a vista of flattened buildings and the tented accommodation of the survivors. These days it is a tourist landmark surrounded by the roofs of rebuilt houses
...

Sri Lanka, in terms of its population, was the worst hit during the tsunami, and it has also suffered worst in the aftermath, seeing the least coherent recovery – one that allowed a return to war. The Tamil Tigers' monopoly on control of large areas of the country's north and east allowed it to dictate terms to the aid agencies pouring in cash. Money was diverted to buying arms and consolidating military strength. Eventually the two-year long ceasefire collapsed into fighting that only ended this year with the Tigers' final defeat.

"A lot of international agencies with no experience in the country were trying to replicate responses to an African disaster model. This led to waste and things done inappropriately. We had fishing boats given to people who were not fishermen. Too many boats led to overfishing. Giving nets that were not appropriate for our waters. Not looking at agriculture. But you learn," said PB Gowthaman, Sri Lanka country director for Oxfam Australia.

Having dealt with the tsunami, Sri Lanka now faces having to resettle "a million people" displaced by the end of three decades of war between the Tigers and the Sri Lankan army. "It's twice the size of the tsunami," said Gowthaman.

http://www.guardian.co.uk/world/2009/dec/23/2004-tsunami-five-years-on


AFTONBLADET



Bildextra.
DÅ: Totalförstört NU: Upprustat.

Bildextra Totalförstördes då – så ser platserna ut nu Jämför själv.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article6343748.ab?service=galleryFlash

http://www.nettisanomat.com/2009/12/26/etusivu.htm


Patong Ravintola
- Patong Sauna ja kabinetti - Patong Mopot ja auto - Flying Finn Vene-Kalastus - VuokrataanThalangissa Talo-Huvila - Midnight Sun Restaurant
phuket.fi - patong.fi - thailand.fi - flyingfinn.info - midnightsunrestaurant.info


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -  


Etsi Nettisanomista!


Keskiviikko 2014-12-24 - N:o 1801 - JOULUAATTO 2014.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

RAUHALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015!



"Valoa jouluyössä"
"Parasta joulupöydässä"

Kuvat jouluaattona keskiviikkona 24.12.2014 klo 12:07 - 14:43 - 23:01. Pertti Manninen.


Joulu

Hyvää iltaa, hyvää iltaa
itsekullekin säädylle
Ja me toivotamm' ja me toivotamm'
onnellista ja hyvää joulua
Sekä ylhäisille että alhaisille,
Synti suuri surkiaa kun särki taivahan,
täytyi alas astua jo Herra Jumalan
Vaan rakkaudest' Jumala teki meille tämän maan,
josta ompi ilo saatu koko maailmalle.
Jopa joutui jouluaamu kristikunnalle
josta ompi ilo saatu koko maailmalle
Vaan rakkaudest' Jumala teki meille tämän maan,
josta ompi ilo saatu koko maailmalle.
Enkelit ne paimenil ilmoittivat juur'
Juuttaanmaalle syntynyt on vapahtaja suur'
Vaan altti kiitos Jumalan kun teki meille tämän maan, josta ompi ilo saatu koko maailmalle.


(84)Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

 

Nettisanomat.com jouluna 2002.

Muistoja. "Tähtipojat". Vuonna 1958 koulun joulujuhlissa esiintyivät luokkatoverini Antero Siljola ja Seppo Kiviniemi sekä K.K. ja joku muu vanhan negatiivikirjan merkintöjen mukaan. Väriä tuli kuvaan mukaan nyt. Syksyllä 2002 kouluni Sörnäisten Yhteiskoulu - Kallion Yhteiskoulu - Kallion lukio täytti sata vuotta. Vanhoja 50-luvun kuvia tulossa.
Pertti Manninen.

Katso nyt: 3 rullaa, 32 kuvaa.

 

http://www.nettisanomat.com/2002/12/19/etusivu.htm

Joulujen aikaan. 1999/12/23 - 2000/12/21 - 2001/12/20 - 2002/12/19 - 2003/12/25 - 2004/12/31 - 2005/12/21 - 2006/12/22 - 2007/12/24 - 2008/12/24 - 2009/12/24 - 2010/12/24 - 2011/12/23 - 2012/12/24 - 2013/12/23 -



1999 joulukuu
valokuvagalleria
hakemisto
kaikki lehdet
nettisanomat.com 1999/21
vanhin
edellinen
etusivu
seuraava
uusin


Joka torstai 1999/21

Milloin ihminen vapautuu rattaiden syövereistä?


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
torstaina joulukuun 23. päivänä 1999.

HALUTAAN VUOKRATA! Keskustakaksio Jyväskylästä vuoden-
vaihteessa. Soita 040 Kaisa tai 050 Marika
.

Joulusanomat
Rauhallista Joulua kaikille lukijoille ja ystäville

nettisanomat.com
päätoimittaja Pertti Manninen ja koko toimitus.



Lucia-neito ystävineen.
   

Siskokset joulupuuhissa.

Lapset tykkää leipoa.

Siskot tykkää leikkiä.

Pojat ja isi syömässä.

Jouluna järjestystä taloon.
Tekstit kirjoittanut Erika Manninen tänään ja kuvat kuvannut Pertti Manninen Jouluina 1995 ja 1996.

http://www.nettisanomat.com/1999/12/23/n9921etusivu.htm
(Kuvat isonnettu).

2000 joulukuu


onnellinen lapsi.
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Joka torstai.

nettisanomat.com
torstaina 21. joulukuuta 2000, lisäykset päivittäin tarvittaessa.

Viikon kysymys: onko rauha kanssasi?

imagine - uneksi

nettisanomat.com: haku
etusivu 21.12.2000
kaksi kuvaa:
sukupolvet vierivät
viime vuosituhannen
viimeisenä jouluna
Suomen rikkaat
ja köyhät
viime-
aikoina.
lahjoita
ruokaa!
ilmoita
ilmaiseksi!

Jouluna 2000

Jouluna 2000 ei Betlehemissä ole rauhaa,
eikä joulua.

Niin kauan kuin jaksamme
uneksia paremmasta maailmasta
on toivoa.

imagine - uneksi

Jäämmekö itse yltäkylläisyyden jalkoihin,
polkijoina tai poljettuina?

Jouluna 2000 Pertti Manninen

 
Joulupöytä on katettu. kuva: Laura Manninen, Iitti 1996

kaksi kuvaa
sukupolvet vierivät
kaksi kuvaa




Isoäidin, isoisän ja isän haudalla.


Kaksi kuvaa,
viisi vuotta sitten,
jouluna äidin luona Helsingissä käydessä.

Jouluna 2000 Pertti Manninen



Pojanpoika äidin luona.
kuva: Pertti Manninen, Helsinki 1995   kuva: Pertti Manninen, Helsinki 1995

http://www.nettisanomat.com/2000/12/21/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2000/12/21/sukupolvet.htm

Joulujen aikaan. 1999/12/23 - 2000/12/21 - 2001/12/20 - 2002/12/19 - 2003/12/25 - 2004/12/31 - 2005/12/21 - 2006/12/22 - 2007/12/24 - 2008/12/24 - 2009/12/24 - 2010/12/24 - 2011/12/23 - 2012/12/24 - 2013/12/23 -



Keskiviikko 2014-12-17 - N:o 1800 - JOULUKUU 2014. - SRV

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

"Viimeinen kuva" eli selfie ellei peräti selfish!

Tämä kuva on omakuva ja otettu Thaimaassa Andamaninmerellä pienen saaren edustalla Flying Finn-veneen ankkuroidessa päästääkseen uimarit ja snorklaajat valloilleen meren lämpimiin aaltoihin tiistaina 02.12.2014 klo 13:01 (Kuvan kello vielä Suomen ajassa!). Kuvan puna on aito, kun ensimmäisenä päivänä etsin paikallista sim-korttia ja jouduin ehkä tunnin verran kävelemään ilman lakkia paahtavilla Patongin kaduilla Phuketissa. Otsa, nenä ja poskipäät siinä paloivat "karrelle".

Matka oli mieluisa yllätys ja sujui kohtuullisen hyvin, mitä nyt tuossa uidessa korvaan meni vettä, joka ei sieltä lähtenyt pois hyppimälläkään, joten jouduin turvautumaan Thalangin kylän korvalääkäriin, joka ohuella putkellaan puhalsi ja imikin veden pois, tietenkin koneellisesti. Tohtorin vastaanottohuoneessa oli iso kuva, jossa hänelle luovutetaan diplomi opinnoistaan. Hän määräsi kolme lääkettä: tipat, antibiootit ja varmaan jonkun särkylääkkeenkin. "Kuha" minua lääkäriin kuljetti ja kävinpä hänen kanssaan kylän parturissakin, joka sutjakkaasti vartissa lyhensi tukan ja ajoi veitsellä parran, ehkä ensimmäisen kerran eläissäni. Yksi päivä meni mönkään vatsan kivistelyn takia, mutta muuten lämpö ja uima-allas olivat suurenmoisia, kun sitten älysi varoa liiallista paahtamista.

Toisella puolentoista päivän ja yön veneretkellä näin delfiineitä, valaan ja hainkin: "Big shark, big shark!". Jotain ehkä kuviin ja videoihinkin tarttui näistä. Kotimaan asiat jäivät seuraamatta, ainakin syvällisesti. Midnight Sun ravintolaan tuli kyllä saman päivän Ilta-Sanomat iltapäivällä, siis painettu näköislehti. Ehkä yksi asia kannattaa mainita. Otsikon mukaan Keskusta oli kymmenen prosenttiyksikköä edellä Kokoomusta Ylen julkaiseman Gallupin mukaan. Jutussa kerrottiin kyllä numerot desimaalin tarkkuudella ja ero oli 9,4 prosenttiyksikköä, josta mielestäni on aika vaikea vetäistä kymmentä syksyisessä viileässä Suomessa. Thaimaan 32-asteisessa kuumuudessa se suurpiirteisyys olisi ollut paikallaankin, ehkä.

PS. Viimeinen kuva tarkoittaa tämän pokkari Ricoh PX:n simahtamista suolaisessa merivedessä, vaikka kamera myyntihetkellä olikin "waterproof". Kahdeksan kuvaa vedessä onnistui, joista ihan vihonviimeinen on tämä samaan kelloaikaan osuva venekuva. Isonna!

Matkalta palattua Suomessa, vesisateessa ja rännässä keskiviikkona 17.12-2014. Pertti Manninen.


 

Itsenäisyys ja vapaus

Onnea isänmaalle ja kiitos!


Albert Einstein on todennut: "Lait eivät yksin voi turvata sananvapautta: jotta jokainen ihminen voisi rangaistuksetta ilmaista mielipiteensä, täytyy yleisen suvaitsevaisuuden hengen vallita koko kansassa.

Kansakunnan itsenäisyys ei sinänsä ole arvo, mutta vapaus on. Jos kansalaisten vapaus ei toteudu, itse valtiollisella itsenäisyydellä on kyseenalainen merkitys (vrt. Kuuba, Pohjois-Korea jne.). Suomessa on onnistuttu vuosilymmenten ajan rakentamaan ja kehittämään yhteiskuntaa, jossa sekä valtiollinen itsenäisyys että kansalaisten vapaus toteutuvat. Se on äärimmäisen upea asia, joka ei ole tullut ilmaiseksi. Kiitos esi-isillemme ja -äideillemme kauniista ja vapaasta kotomaasta! Luovuttakaamme se tuleville sukupolville yhtä hyvänä paikkana asua ja elää. Vallitkoon suvaisevaisuuden henki yhteiskuntaamme rakennettaessa.

"Ei ole kansan vapauttajia, on vain kansoja jotka haluavat vapaiksi." Nämä Ernesto Che Guevaran sanat sopivat hyvin myös Suomen urheaan kansaan, jolle vapauden tulee olla tärkein arvo! Sen puolesta toimimisen pitäisi olla jokaisen suomalaisen päivittäinen velvollisuus, jottei vapautemme jää puolitiehen.

Jokainen meistä kuuluu jonkin ominaisuutensa johdosta johonkin vähemmistöön, ja jos vähemmistöt eivät voi vapaasti elää yhteiskunnassamme, ei kukaan voi elää vapaana. Joten älä sorra erilaista!

Terho Pursiainen


(Pursiainen, Terho 1993: Uusin testamentti. 8. painos. 1. painos 1969 Tammi. Notte)

(80) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

 


 

Itsenäisyys ja vapaus

Onnea isänmaalle ja kiitos!

On neljänlaista vapautta, joiden tulisi toteutua kaikkialla maailmassa. Sananvapaus, jokaisen oikeus palvella jumalaa omalla tavallaan, vapaus puutteesta ja pelosta.
Franklin Delano Roosevelt

Vapautta ei voi saada ilmaiseksi. Antaessaan sille paljon arvoa täytyy kaikkea muuta pitää vähäarvoisena.
Seneca

Kaikki me noudatamme lakia voidaksemme olla vapaita.
Cicero

Joka ei koskaan ole ollut kahleissa, ei tiedä mitään vapaudesta.
Jakob Boshart

Kun orja päättää, ettei hän ole orja, hänen kahleensa putoavat. Hän vapauttaa itsensä ja näyttää tien muille. Vapaus ja orjuus ovat hengen olotiloja.
Mahatma Gandhi

Nälkäinen ihminen ei ole vapaa ihminen.
Adlai Stevenson

Ihmisolennon todellinen arvo näkyy siinä, kuinka hyvin hän on vapautunut itsestään.
Albert Einstein





Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin,
Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin.
Kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien?
Tai sen kaiken rikkauden? Kunnes tiesin vastauksen.

Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Juuret kasvoi maahan sen, kylmän ja routaisen.
Lämmön tunsin kuitenkin lujuudessa graniitin.
Hilkaa kuusten kuiske soi, terveisensä tuuli toi.
sininen ja valkoinen värit ovat vapauden.

Jukka Kuoppamäki

(81) Kokoelmasta RAKASTA.

Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

 


Sunnuntai 2014-11-23 - N:o 1799 - Marraskuu 2014. - SRV

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Stubb ja Rinne ovat löytäneet uuden kokoontumishuoneen!

Stubb: "Mielestäni kokoontumispaikan nimen pitää vastata niitä tuloksia, joita olemme hallituksessa saaneet aikaiseksi ja joita vielä varmasti saamme ennen ensi kevään vaaleja".

Rinne: "Tässä asiassa olemme harvinaisen yksimielisesti samaa mieltä ja täytyy antaa täysi tunnustus pääministerin kekseliäisyydelle. Tällä tiellä jatkamme ja nostamme uuden kokoontumishuoneemme sellaiseen arvostukseen, jota jälkipolvet ja historiankirjoittajat hämmästyneenä muistelevat".

Kuva kokoontumishuoneen ovelta, jossa näytti olevan koko hallitus koolla ohi kiitävän bussin ikkunasta havainnoituna.
Kuva Pertti Manninen sunnuntaina 23.11.2014 klo 15:01.

Pannukakkutalo Vapaudenkadulla (sic!) Jyväskylässä.


Lapsen oikeuksien julistus Lue! - Arkisto 2013: Lasten ja nuorten palvelujen leikkaukset tulevat kalliiksi Lue!
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa" Kuva - Ihmisiä kaupungissa 3 Kuvasarja - Ihmisiä kaupungissa 2 Kuvasarja - Ihmisiä kaupungissa 1 Kuvasarja - Kuvia, kirjoja ja tavaroita Kuvasarja - Arkisto 1999: Aikamme ilmiöitä Lue!

Arkisto: Helmikuu 2014. Suomalainen korruptio koki kolauksen. Kokkilan kulman kauppa kariutui Keski-Suomessa. KHO kumosi SRV:n ostaman tontin ja korjausta vaativan Valtiontalon kaupan Jyväskylän ytimessä. Lue!




"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 

Vanheneminen

Kukaan viisas ei ole koskaan
toivonut olevansa nuorempi.
Jonathan Swift

Vanheneminen on ainoa tapa elää kauemmin.
Francois Auber

Kun tulemme vanhoiksi, aika ympäröi meidät ihmisillä, jotka rakastavat meitä eikä, niillä joita me rakastamme.
J. Petit-Senn

Rakastaminen on sitä, ettå haluaa vanheta toisen kanssa.
Albert Camus

Camus'n ajatukseen on helppo yhtyä, varsinkin jos puoliso on huomattavasti nuorempi.
Nimimerkki yksi monien puolesta

Kahdeksankymmentävuotiaalla on se etu, että hän on ehtinyt rakastaa useita ihmisiä.
Jean Renoir

Vanheneminen on odottamattominta, mitä ihmiselle voi sattua.
Leo Tolstoi

Ei ikä estä viisastumasta.
Aiskhylos

Ne jotka syvästi rakastavat, eivät vanhene. He saattavat kuolla iäkkäinä, mutta he kuolevat nuorina.
Arthur Wing Pineiro



Et voi kuvitella mielessäsi, että se mitä kutsumme elämäksi, voisi tulla vanhaksi. Elämän liekkiä on verrattu lampun liekkiin, joka alati sytytetään uudelleen. Se on luonteeltaan sellainen, ettei se voi vanhentua. Lamppu voi, mutta liekki ei. Samoin voi ruumiimme vanhentua, mutta näiden vanhojen elämä on yhtä nuorta, yhtä uutta ja reipasta kuin lasten.
Axel Fredenholm

Koulutus on suhteellista. Jos ihminen tietää kaiken, mitä hän tarvitsee elämiseen, hän on koulunsa käynyt.
Frierich Hebbel

Se, että huolestumme vanhenenisesta, johtuu siitä, että huomaamme vain sen, mitä vuodet vievät, emmekä sitä, mitä ne lahjoittavat: tietoa, selvänäköisyyttä ja ymmärrystä. Huomaamme ainoastaan, että silmälasit olisivat tarpeen.
Magnus von Platen

Kun koemme onnen, emme tavallisesti osaa tajuta sitä onneksi, mutta kun se lopulta on ohi, ja silmäilemme taaksepäin menneeseen, huomaame yhtäkkiä - toisinaan yllättyneinä - kuinka onnellisia olemme olleet.
Nikos Kazantzakis

Opeta minua, oi metsä. Lakastumaan iloisesti.
Adam Oehlenschläger, 1813

(77) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Marraskuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Kuolema

Niin kauan kuin minä olen, minun kuolemaani ei ole.
Kun minun kuolemani on, minua ei enää ole.
siis minä ja kuolema emme koskaan kohtaa.
Epikuros, 341 eaa.-270 eaa.

Kuolema ei minua kosketa, paitsi kerran.
Erno Paasilinna

Elämä ja kuolema ovat yhtä, niin kuin joki ja meri ovat yhtä.
Kahlil Gibran

Kuolema on elämän aallonharja niin kuin syntymäkin. Kuolema ja syntymä ovat yhtä.
Abba Hillel Silver

Voi sinua kuolema parka, elävänä et minua koskaan saa.
Mirkka Rekola

Elämä on suurenmoinen yllätys. En ymmärrä, miksi kuolema ei voisi olla sitäkin suurenmoisempi.
Vladimir Nabokov

Elämän voi nähdä unena ja kuoleman heräämisenä.
Arthur Schopenhauer

Hyvin kulutettu päivä tuo hyvän unen ja hyvin käytetty elämä tuo tuo hyvän kuoleman.
Leonardo da Vinci

Kuolema ottaa kaiken. Se on laki, ei rangaistus.
Seneca

Jos ihmisistä vain jotkut kuolisivat ja toiset eivät, olisi katkeraa kuolla.
Jean de Bruyére

Hän liittyi enemmistöön.
Petronius

Tuhka tekee kaikista samanlaisia.
Seneca

Kuolemattomia ovat vain kuolleet.
Torsti Lehtinen

Elämän tarkoitus on, että se loppuu.
Franz Kafka

(78) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Marraskuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Shittejä. Sunny Car Center ei ole maksanut tolppaansa - Iltalehti tavoitti Sunny Car Centerin pomon - Tullin kohuttu kokous: Pääjohtaja Hartikainen: "Voin olla vittumainen tarvittaessa" - Eremenko johdatti ZSKA:n - Rauhanmarssille?  - Talvivaara-lotolle kävi kalpaten - Niinistö luottaa Talvivaaraan - eläkeyhtiöt eivät - Hän räplää sitä koko ajan Lue!

Juttuja ja kuvia. Mielenrauha Lue! - Pääkirjoitus. Tänään 24.10 on YK:n päivä. Lue! - Henna Virkkunen ja Jyrki Katainen, terveisiä Brysseliin Lahden seudulta. Kuntaliitosselvitys vauhdissa. Lue! - Vesipallo. Naiset. Kuvasarja - Erkki Manninen 1956. Kuva - Lauantai-viihdettä: Vesipallo. Kuvat - Iltalehtien etusivut ja lööpit. Kuva - Oivallus. Lue! - Kanalasta kirjastoon. Kuvia - Ulvilan murhajuttu käy entistä sekavammaksi. Lue! - Ääkkösten vaikeudesta. Lue! - 10.10. ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. Kuva - JUICE JA NIINISTÖ. ASIA, JOSTA ... Lue! - Arkisto. Vuosisadan kuva. Kuva - Oivallus. Lue! - PAASIKIVEN PATSAALLA. Kuva - KAISLIKOSSA SUHISEE. Kuva - Laitumella. Kuva 1994. Tyotä! Kuva

ARKISTO: Helmikuu 2014. Suomalainen korruptio koki kolauksen. Kokkilan kulman kauppa kariutui Keski-Suomessa. KHO kumosi SRV:n ostaman tontin ja korjausta vaativan Valtiontalon kaupan Jyväskylän ytimessä. Lue!


Oivallus

Kun uskot, että sisäinen totuutesi
on kaikkien ihmisten totuus -
se on nerokasta.
Ralph Waldo Emerson

En salli tiedonjanon piinata mieltäni,
vaan tahdon elää elämääni ja olla
sopusoinnussa koko ihmiskunnan kanssa.
Edmund Gosse

Täydellisesti itsemme halliten
- me teeskentelemme hallintaa.
Kunnioittaessamme valta-asemaamme
me olemme pelkkiä huijareita.
Tai ehkä olemme kuin
vuohenkarvainen sivellin maalarin kädessä
tietämättä ollenkaan, mitä olemme.
Rumi



Jalo mieli näkee
asian joka puolelta
vailla ennakkoluuloja.
Pieni mieli on
ennakkoluuloinen ja näkee
asian yhdeltä puolen.
Kungfutselaisuus

Ihminen kantaa aina sisällään taivasta ja helvettiä.
Sri Ramana Maharski

Et sinä elä yksin tässä maailmassa.
Myös sinun veljesi ovat täällä.
Albert Schweitzer

(74) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa; Sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan. Siellä torkkuu heiluhäntä akkunalla pienoisella, linnut laulain taivaan alla saattaa hänet iltasella unien kultalaan. ~ Aleksis Kivi ~

10.10. ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. PATSAALLA KOLME PÄIVÄÄ AIKAISEMMIN.

10.10 ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. PATSAALLA KOLME PÄIVÄÄ AIKAISEMMIN. Kuva: Pertti Manninen.

10.10 ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. PATSAALLA KOLME PÄIVÄÄ AIKAISEMMIN. Tiistai 2014-10-07 klo 15:29. Kuva: Pertti Manninen.

Helsinki. Rautatientori. Kansallisteatteri, asuintalo PEPSI-mainoksineen, PLAZA hotelli, joka ennen oli SOK:n pääkonttori ja Fennian talon kupolikin hieman pilkistää, jossa nyt on CASINO. Busseista tunnistaa ainakin Veolian ja Pohjolan liikenteen bussit. ISONNA!

Kansallisteatterissa esitetään tiistai-iltana 07.10.2014 Vanja Eno, tuo ihana klassikko, jonka näin koulupoikana niine klassisine näyttelijöineen 50-luvulla. Äidinkielen opettajamme Viljo Tervonen huolehti siitä, että Kallion Yhteiskoulun oppilaat pääsivät seuraamaan jopa muutaman kerran vuodessa kansallisnäyttämömme esityksiä. Samaa jatkoi myös sitten Armas Paavola. Kun tämä nyt meni näin nostalgiseksi, niin kai on kerrottava, vaikka kuvaa ei olekaan, että olen kiivennyt Kiven patsaan laelle muutaman kerran tikapuita myöten. Voi sanoa, että olin polvenkorkuinen. Olin nimittäin Helsingin kaupungin puisto-osastolla kesätyöntekijänä ja puhdistimme niitä patsaita lokin jätöksistä, mielestäni silloin eivät pulut, kyyhkyset, olleet vielä näiden patsaiden riesa. Ainoa pesuaine, jolla ne sai puhtaaksi oli Tolu, siis sen aikainen. Taisi olla aika vahva liuos. Toinen patsas, jonka puhdistamisesta saimme hauskoja huomioita ohikulkijoilta oli Kaisaniemen puistossa oleva alaston nainen. Pertti Manninen Aleksis Kiven päivänä 2014, vuosikymmeniä myöhemmin.


Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!

Oivallus

Sanat ovat vain tienviittoja. Sitä, mihin ne osoittavat, ei löydy ajatusmaailmasta, vaan sisällä olevasta ulottuvuudesta, joka on syvempi ja rajattomasti laajempi kuin ajatus.
Eckhart Tolle

Ihminen on ajatustensa summa: hän rakentuu omien ajatustensa varaan ja koostuu niistä. Jos hän puhuu tai toimii paha mielessään, tuskat ja vaivat ovat hänen kannoillaan niin kuin vaununpyörät ovat vaunuja vetävän härän kintereillä.

Ihminen on ajatustensa summa: hän rakentuu omien ajatustensa varaan ja koostuu niistä. Jos hän puhuu tai toimii puhtain aikein, onni seuraa häntä kuin varjo, joka ei koskaan katoa.
Dhammapada



Jokainen näkee aina sellaista, 
mitä hänellä on sisimmässään.
Rumi

Etkö usko, että ihmisen sisimmässä piilee syvyyksiä, 
jotka jääväät kätköön häneltä itseltäänkin?
Pyhä Augustinus

Jumaluus, jota rakastan, 
On sisimmässäni!
Kabir

(73) Kokoelmasta RAKASTA. 
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


PAASIKIVEN PATSAALLA.

PAASIKIVEN PATSAALLA. Pieni istuva pysähdys patsaan jalustalla ilmaisia Narinkkatorilla jaettuja mainosnakkeja mutustellen hiukan ympäristöä tarkkaillen ja hetken kuluttua Kiasman edestä lähtevän bussin kyytiin kiíruhtaen.
OPPIA AHMIVA NEITONEN - PYÖRÄILIJÄT - TURVALLINEN OTE - NOSTALGINEN BIO REX.
Kuvat: Pertti Manninen torstaina 2014-09-18 klo 17:11 - 17:20. Helsinki Mannerheimintie. Kuvasarja.


KAISLIKOSSA SUHISEE.

KAISLIKOSSA SUHISEE.

Pohjois-Savo. Nilakka. Torstai 2014-09-04 klo 09:49. Kuva: Pertti Manninen.


Arkisto 2004.

"Kaipuun sininen hetki". Kuvan unelmoinut Pertti Manninen.  
Aino Mantsas ja Tauno Palo  elokuvassa Hilman päivät  vuodelta 1954. 
 




Matti Kassilan ohjaama soljuva komedia sijoittuu 1930-luvun eteläsuomalaisen kirkonkylän maisemiin. Perustuu Agapetuksen romaaniin. TV1:ssä keskiviikkona 22.09.2004 klo 15.05.

  "Kaipuun sininen hetki"   "Pysähtynyt hetki".  Kultatukka, kuvan kolme unelmointia: "unen hämyssä"."fresko". "täysi, sirpaleinen hetki". 
Unelmoinut vuosien kuluessa Pertti Manninen. Kokoelma tulossa! 

Katso myös! 
Panoraama kuvasta "Maisema taloista". Kuva: Pertti Manninen 1956. Kallio-sarjasta.
11.09.1973. Salvador Allende viimeisen kerran syyskuun 11. päivänä 1973 Santiago de Chilessä.
Mustavalkoisesta lehtikuvasta tulkinnut Pertti Manninen. (nettisanomat.com11.09.2003) 

Terror gegen USA. Max 2001. Kuva: Pertti Manninen. (nettisanomat 11.09.2004) 
Tappaminen jatkuu. Kuva: Pertti Manninen. (nettisanomat 09.09.2004)
http://www.nettisanomat.com/2004/09/16/kuvamantsaspalo.htm



Opeta lapsi uimaan!

SHITTEJÄ KESÄLLÄ 2014 Lue! - Ihmisiä kaupungissa kesäaikataulun vaihduttua Kuvat . NEGATIVE FEEDBACK. Sanctions. LIVE. RT Kuvat - Tove Jansson 100 vuotta Kuva - Suomalais-venäläistä koskenlaskua Kuvat- Arkisto 2010. Eristäkää Israel - ei Gaza. Aftonbladet Lue! Nettisanomat 15 vuotta. Pääkirjoitus Lue! - Arkisto 1999. Dilemma Lue! - Arkisto 2011: Siittimen palautus Rakveressa Kuvasarja - Hevoset laitumella Kuva - Upoksissa Kuva - Muista liivit!

Isonna!



Laitumella. Laukaa. Maanantaina 28.07.2014 klo 09:07.

Sarjasta "Ohi kiitäviä hetkiä". Kuvan mahdollisti linja-auton pysäkille pysähtyminen Kantolan tiellä hiukan ennen Puustellin työkylää. Kuva: Perttti Manninen

Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.
 
Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm


Upoksissa. Oma kuva. Pertti Manninen. Peurunka. Valkamanlahti. Torstaina 24.07.2014. (Ricoh PX Water Proof).





"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!



Hirvaskankaan hirvet kierrossa. Keski-Suomi. Äänekoski. Hirvaskangas, 4-tieltä erkanevan 69-tien alussa. Tarkistamatta voi sanoa, että taiteilijan nimi on Kari Alonen. Katso " Poro matkakeskuksen edessä Kari Alosen rautailemana" sarjassa "Vararikosta vararikkoon". Kuva
http://www.nettisanomat.com/
2012/01/16/etusivu.htm

Kuva: Pertti Manninen. Tiistai 2013-05-28 12:51. Laajenna!

Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.


Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/
2006/05/01/etusivu.htm

 

Arkisto 2001.

SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS

Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.

http://www.nettisanomat.com/
2001/05/17/hymy.htm

 
Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/
2007/04/04/etusivu.html

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/
2003/07/31/viikonkuva.htm

 



Huputettu Valtiontalo tiistaina 14.01.2014.


 

Valtiontalolla yllätysten päivä. Vielma voitti kiistan Valtiontalosta. Keskisuomalainen perjantaina 24.01.2014. Kissa: Rasmus.


Amerikan raha saattaa pelastaa valtiontalon. Kaupunki häviää harvoin oikeudessa. Keskisuomalainen perjantaina 24.01.2014.


 

"Sanoin jo vuonna 2007, kun näin kauppahinnan, että ei missään tapauksessa." Ahti Vielma. - "Meille oli täysin yllättävää, että päätös oli tällainen". Jyväskylän kiinteistöjohtaja Esko Eriksson. Keskisuomalainen perjantaina 24.01.2014.


"Komissaarin mitat täyttävä henkilö". "Henna Virkkunen tähyää Eurooppaan. Hän julkisti ehdokkuutensa yhdessä pääministeri Jyrki Kataisen kanssa." Keskisuomalainen lauantaina 25.1.2014.


 

Jyväskylä: Kaupunginteatteri (Kauppalopo). Kirkkopuisto (suunnitellun parkkihallin sisäänajoaukko, rakentamatta) Valtiontalo (huputettu) ja tyhjä tontti (parkkialue) ja Soneran toimistotalo (lohkaistu alkuan konserttitalolle suunnitellusta tontista). Maanantaina 27.01.2014.




Jyväskylän ohjelmistoa: "Kauppa-Lopo". Maanantaina 27.01.2014.



SRV Keski-Suomen aluejohtaja Timo Kauppi. Ylen Keski-Suomen uutiset torstaina 23.01.2014. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna! 

Helmikuu 2014. Suomalainen korruptio koki kolauksen. Kokkilan kulman kauppa kariutui Keski-Suomessa. KHO kumosi SRV:n ostaman tontin ja korjausta vaativan Valtiontalon kaupan Jyväskylän ytimessä.

Sopimus kaupasta tehtiin vuonna 2007 kovin alhaisella hinnalla. Käytännössä kaupunki antoi keskustan arvokkaimman tontin ja sen vieressä olevan Valtiontalon, Aallon varhaistyön, ”ilmaiseksi” Ilpo Kokkilan omistamalle SRV rakennusyhtiölle. Kauppahinta oli 207 091 euroa. 

Tähän aikaan vaalirahoitus oli vielä alkuvaiheissa, sen tutkiminen, ja niinpä Jyväskylästä löytyi kokoomuksen ja Sdp:n muodostama enemmistö, joka siunasi tämän nyt törkeydeksi Korkeimman hallinto-oikeudenkin mielestä osoittautuneen kaupan. 

Eläkkeellä oleva apulaiskaupunginjohtaja Ahti Vielma teki valituksen, joka harvinaista kyllä johti kaupunkilaisten kannalta suotuisaan lopputulokseen. ”lahjoitus” kumottiin. 

Historiaa hiukan: Aikoinaan silloinen eroraha-kaupunginjohtaja Pekka Kettunen oli junailemassa tonttia joko SRV:lle tai jollekin toiselle rakennusliikkeelle ja tietenkin näitä hyötyjä sitten em. valtapuolueille. Kettunen onnistui hyväksyttämään funkkishuoltoaseman (Reimarin) purkamisen vuonna 2000 ja siinä tontti on yhä rakentamatta aivan kuin Helsingin Kalliossa pikkupoikana meillä oli naapurissa muutama tyhjä tontti sodan tuhojen (palojen) jäljiltä. Mehän käytimme niitä pelikenttinä. Tämä nykyinen pelikenttä on kohta 14 vuotta ollut rakentamattomana: autojen parkkipaikkana.

Tähän historiaan kuuluu, että jotta funkkishuoltoasema saatiin purettua, niin sille oli vakaa tarkoitus rakentaa konserttitalo.

Nykyinen kaupunginjohtaja Markku Andersson piti Ylen Keski-Suomen uutisissa pokkansa ja totesi vain, että kotiläksyt (sic!) pitää tehdä tulevaisuudessa paremmin.

Tilapalvelun johtaja Esko Eriksson tuntui olevan lehden kertomuksen mukaan hyvin hämmästynyt päätöksestä. Välillä tuntuu siltä, että Erikssonin pitäisi saada osa palkastaan rakennusliikkeiltä, niin innokkaasti hän on junaillut koulujen ja päiväkotien hävittämistä ihan keskustassa ja reuna-alueillakin mm. Säynätsalossa, joihin sitten on rakennettu tai ainakin suunniteltu rakentamista eri rakennusliikkeille vuorotellen. 

Uusin suoritus on 100 vuotiaan Jyväskylän lyseon lihoiksi laitto eli lahtaus. Erilaisten koulujärjestelyjen jälkeen lyseo ja sen TONTTI on palautunut kaupungille ilman koululaisia, jotka nyt ovat väliaikaisissa parakeissa vuosikausia!

Ahti Vielma ilmaisi hämmästyksensä sekä Keskisuomalainen-lehdessä että Suur-Jyväskylän lehdessä, jota Keskisuomalainen konserni julkaisee.

Keskisuomalaisessa: ”Vielma kertoo työskennelleensä vuosikymmeniä apulaiskaupunginjohtajana juuri tonttien myynnin parissa ja tuntevansa Valtiontalon kulmauksen kuin omat taskunsa.
- Sanoin heti jo vuonna 2007, kun näin kauppahinnan, että ei missään tapauksessa.
Vielman mukaan KHO:n päätös on kullanarvoinen Jyväskylän kaupungille, jonka päättäjät eivät ymmärtäneet kaupungin etua, vaan olivat lahjoittamassa arvotonttiaan pörssiyhtiölle.” (Keskisuomalainen perjantaina 24.1.2014).

Suur-Jyväskylän lehdessä: ”Ahti Vielma kertoo olleensa jo etukäteen varma korkeimman oikeuden ratkaisusta, Hän kuvailee Valtiontalon kauppaa järjettömimmäksi päätökseksi, jonka hän on tässä kaupungissa nähnyt.
- Sanoin jo esisopimusvaiheessa, että tämä on ihan järjetön juttu. Silloin minua ei kuunneltu. Nyt on mennyt yli kuusi vuotta ja tässä ollaan. Kauppahinta oli täysin käsittämätön. Toivoisin, että asianosaiset henkilöt kertoisivat avoimesti motiivit, miksi näin päätettiin tehdä, Vielma lataa.” (Suur-Jyväskylän Lehti 25.1.2014).

Turha toive. Keskisuomalainen ei halua asiaa selvittää, onhan se osa tätä liike-elämän ja poliittisten päättäjien korruptiota. Pääkirjoituksessaan se haluaa, että asia unohdetaan: ”Mutta nyt on KHO:n päätöksen myötä aika kääntää uusi lehti Valtiontalo-saagassa ja suunnata katseet eteenpäin.” Keskisuomalaisen päätoimittaja on Pekka Mervola.

Seuraavana päivänä oli sitten koko sivun levyinen juttu Jyväskylän kultalusikka Henna Virkkusesta, joka on "komissaariainesta". Olisihan sitä voinut kertoa, että Henna Virkkunen on ollut kokoomuksessa johtavassa asemassa päättämässä tästä Valtiontalonkin ”kaupasta” Ilpo Kokkilan SRV:lle.

Ylen Keski-Suomen uutiset täytti journalistisen tehtävänsä hyvin, Esitteli asian ja haastatteli molempia osapuolia, kaupunginjohtaja Markku Anderssonia ja SRV:n aluejohtajaTimo Kauppia.

JA sitten tärkein: Ylen toimittaja toteaa, että tällä päätöksellä tulee olemaan suuri merkitys myös Lyseon tontin myymisessä, jotenkin näin. Tallennus on tallennettu talteen.

Nettisanomat. Pertti Manninen maanantaina 2014-02-02 klo 23:50.


Arkisto 2000

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Joka torstai.
torstaina 1. kesäkuuta 2000, lisäykset jatkuvasti.



kuva: pertti manninen kesällä 1999


Jyväskylän ydinkeskustassa oleva vanha funkkis-bensa-asema puretaan paikalle suunnitellun konserttitalon alta.

Mitään käsitystä ei ole siitä rakennetaanko konserttitaloa ikinä, rahoja siihen ei ole osoitettu.

Kaiken lisäksi Sonera on jo nirhaissut nurkan arkkitehtikilpailun voittaneesta ehdotuksesta, joten tontin kohtaloksi näyttää tulevan valuminen liike-elämän tarpeisiin kaupunginjohtaja Pekka Kettusen johdolla.

Luottamusnaiset ja -miehet ovat joko sokeita tai kyynikkoja. Rappeutumaan päässyttä rakennusta ei ole kehdattu purkaa suoraan bisnes-miehille.

nettisanomat.com, pertti manninen 01.06.00

harjun huminaa:

funkkis-bensa-asema puretaan


"Reimarin talon purkamista nousi vastustamaan kaupungin valtuustossa Kaija-Leena Kaijaluoto (vihr.), jonka mielestä taloa ei saa purkaa, ennen kuin sen paikalle suunnitellun musiikki- ja taidekeskuksen rakentamisesta tehdään sitovat päätökset."

keskisuomalainen perjantaina 19. toukokuuta 2000.

(juttua ei löytynyt keskisuomalaisen arkistosta)


Arkisto 2000

viikon kettunen

"Voittajaehdotus Rhodorendron edellyttää tyhjää tonttia."

keskisuomalainen perjantaina 19. toukokuuta 2000.

(juttua ei löytynyt keskisuomalaisen arkistosta)


"Purkutuomio vahvistettiin silloin, kun musiikki- ja taidekeskuksen arkkitehtikilpailu ratkaistiin."

"Voittajaehdotus Rhodorendron edellyttää tyhjää tonttia." 

keskisuomalainen perjantaina 19. toukokuuta 2000.

(juttua ei löytynyt keskisuomalaisen arkistosta)


"Voittajaehdotus Rhodorendron edellyttää tyhjää tonttia."

http://www.nettisanomat.com/2000/06/01/funkis.htm

http://www.nettisanomat.com/2000/06/01/
viikonkettunen.htm


mummi.fi - 2014/12/26 - TSUNAMI 10 VUOTTA TÄNÄÄN - UHRIEN MUISTOLLE - ARKISTO 2004 JA 2005 - Jouluaaton kuvat. Valoa jouluyössä - Parasta joulupöydässä - RAUHALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015! - "Viimeinen kuva" eli selfie ellei peräti selfish! Thaimaassa Andamaninmerellä pienen saaren edustalla tiistaina 02.12.2014 klo 13:01- Pertti Manninen. - Kuva. Stubb ja Rinne ovat löytäneet uuden kokoontumishuoneen! - Vanheneminen - 10.10. ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. Kuva. - PATSAALLA . - KUVAT. KAMPISSA. - Oivallus. Kokoelmasta RAKASTA. Toimittanut Arto Manninen - KUVA. KAISLIKOSSA SUHISEE - Arkistokuva 2004. Kaipuun Sininen hetki. Tauno Palo ja Aino Mantsas - Hevoset laitumella Kuva - Upoksissa Kuva - Kuvat. - Ravikuninkaan eläkepäivien vihreät niityt. Kuvat: Pertti Manninen. Jyväskylä - Laukaa. - Vuosisadan kuva - Kuva. Hirvaskankaan hirvet kierrossa - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - perjantai 26.12.2014 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

TSUNAMI, 10 VUOTTA, UHRIEN MUISTOLLE, ARKISTO 2004, 2005, Jouluaatto, kuvat, Valoa jouluyössä, Parasta joulupöydässä, Viimeinen kuva, selfie, selfish, omakuva, Flying Finn, vene, Thaimaa, Phuket, Patong, Thalang, korvaklinikka, parturi, Andamaninmeri, saari,

N:o 1802 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2014-12-26, nettiin 2014-12-26 23:55, linkkejä 2014-12-26.
Guardianin artikkeli vuodelta 2009 lisätty 2014-12-28.


Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. Toukokuu 2014 - marraskuu 2014

TOP 50


touko
2014

kesä
2014

heinä 2014

elo 2014

syys 2014 loka 2014 marras 2014
nettisanomat.com

39459

40582

32031

30799

33733 31550 36111
viikkosanomat.fi

18955

18980

19554

22858

24536 24849 22912
12.fi

16966

15585

15719

23575

21480 16208 18459
sanomanetti.fi

12312

11725

14038

14812

16304 12008 20066
hs27.com

5705*

8187

8874

11329

9804 6969 8898
sanomapark.fi

5298

5547

7004

9320

9594 6873 11371
nettimobi.com

3563

4596

4740

5330

5379 5008 5547
helkinginsanomat.com

3233

3903

3779

6486

5386 3985 3453
viikko.fi

2678

3701

3340

5948

4648 3679 3423
sanomatori.fi

2493

3377

3715

4381

4172 3511 4986
sanomaa.com

2019

1851

2637

4848

3849 2777 6648
helsinki-areena.fi

1146

842

842**

585

555 401 261
vuosisanomat.fi

1144

1000

887

848

869 860 804
wincapita.fi

1093

1068

1405

1358

1810 2175 2058
fy.fi

1013

1013**

1013**

1013*

1274 1274* 1274*
nettilehti.com

969**

1328

1675

1745

1950 1900 2271
sanomasampo.fi

962

806

727

1089

1169 909 636
kuvaviikko.fi

933

796

679

886

1156 1006 744
hs24.mobi

922

1048

1629

1489

1795 1932 1704
shit.fi

786

574

641

710

792 894 937
vuosi.fi

723

600

584

991

1025 871 564
nettimobi.fi

489

530

575

511

471 428 510
venus.fi

435

457

453

411

499 438 500
hesansanomat.fi

427

366

368

810

741 564 381
let.fi

397

376

427

365

374 343 392
n1.fi

381

339

375

399

421 425 390
infoinfo.fi

348

391

342

443

402 320 394
kuvala.fi

314

278

354

341

362 317 385
keskiviikko.fi

306

297

323

351

364 387 419
iske.fi

303

258

237

284

283 207 250
sanala.fi

293

305

341

409

406 297 350
maanantai.fi

292

299

322

278

323 350 356
sanat.fi

285

270

319

296

309 263 293
elama.fi

277

274

289

346

304 329 428
raw.fi

269

251

341

246

232 262 278
12tori.fi

239

213

262

209

184 198 191
tiistai.fi

224

232

270

247

280 252 325
hooes.fi

217

185

219

220

220 205 176
sanomo.fi

208

212

235

257

234 131 110
gagarin.fi

197

190

212

213

206 247 278
eduskuntatalo.fi

189

163

217

204

297 232 197
pappa.fi

163

101

113

125

94 110 107
mummi.fi

160

85

105

119

94 98 120
sanomaviikko.fi

154

125

199

231

340 388 245
per.fi

99

105

115

136

137 155 157
week.fi

83

88

111

141

101 127 135
iltaset.fi

58

43

50

63

71 79 132
kansalaistori.fi

54

44

95

190

81 71 99
suomisanomat.fi

23

86

641

62

53 70 95
sanonet.fi

 

52

243

283

310 291 279

2014-06-25
**huhtikuun luku

129256

 

 

 

     

2014-07-17

 

 

 

 

     

2014-08-06
**ed. kuukauden luku

 

133724

 

 

     

2014-08-24

   

133666

 

     

2014-09-12

     

158590

     
2014-10-29         159473    
2014-11-04           137223  
2014-12-18             161099

uusi banneri 2014-11-23

"Viimeinen kuva" eli selfie ellei peräti selfish! Isonna!

Tämä kuva on omakuva ja otettu Thaimaassa Andamaninmerellä pienen saaren edustalla Flying Finn-veneen ankkuroidessa päästääkseen uimarit ja snorklaajat valloilleen meren lämpimiin aaltoihin tiistaina 02.12.2014 klo 13:01 (Kuvan kello vielä Suomen ajassa!). Kuvan puna on aito, kun ensimmäisenä päivänä etsin paikallista sim-korttia ja jouduin ehkä tunnin verran kävelemään ilman lakkia paahtavilla Patongin kaduilla Phuketissa. Otsa, nenä ja poskipäät siinä paloivat "karrelle".

Matka oli mieluisa yllätys ja sujui kohtuullisen hyvin, mitä nyt tuossa uidessa korvaan meni vettä, joka ei sieltä lähtenyt pois hyppimälläkään, joten jouduin turvautumaan Thalangin kylän korvalääkäriin, joka ohuella putkellaan puhalsi ja imikin veden pois, tietenkin koneellisesti. Tohtorin vastaanottohuoneessa oli iso kuva, jossa hänelle luovutetaan diplomi opinnoistaan. Hän määräsi kolme lääkettä: tipat, antibiootit ja varmaan jonkun särkylääkkeenkin. "Kuha" minua lääkäriin kuljetti ja kävinpä hänen kanssaan kylän parturissakin, joka sutjakkaasti vartissa lyhensi tukan ja ajoi veitsellä parran, ehkä ensimmäisen kerran eläissäni. Yksi päivä meni mönkään vatsan kivistelyn takia, mutta muuten lämpö ja uima-allas olivat suurenmoisia, kun sitten älysi varoa liiallista paahtamista.

Toisella puolentoista päivän ja yön veneretkellä näin delfiineitä, valaan ja hainkin: "Big shark, big shark!". Jotain ehkä kuviin ja videoihinkin tarttui näistä. Kotimaan asiat jäivät seuraamatta, ainakin syvällisesti. Midnight Sun ravintolaan tuli kyllä saman päivän Ilta-Sanomat iltapäivällä, siis painettu näköislehti. Ehkä yksi asia kannattaa mainita. Otsikon mukaan Keskusta oli kymmenen prosenttiyksikköä edellä Kokoomusta Ylen julkaiseman Gallupin mukaan. Jutussa kerrottiin kyllä numerot desimaalin tarkkuudella ja ero oli 9,4 prosenttiyksikköä, josta mielestäni on aika vaikea vetäistä kymmentä syksyisessä viileässä Suomessa. Thaimaan 32-asteisessa kuumuudessa se suurpiirteisyys olisi ollut paikallaankin, ehkä.

PS. Viimeinen kuva tarkoittaa tämän pokkari Ricoh PX:n simahtamista suolaisessa merivedessä, vaikka kamera myyntihetkellä olikin "waterproof". Kahdeksan kuvaa vedessä onnistui, joista ihan vihonviimeinen on tämä samaan kelloaikaan osuva venekuva.

Matkalta palattua Suomessa, vesisateessa ja rännässä keskiviikkona 17.12-2014. Pertti Manninen.

Sivun alkuun!


Helsinki-areena.fi-sivuston, jossa Helsinki-aineistoa
ja yleistä aineistoa on siirretty sivun alkuun,
rinnakkaissivustona nettiin keskiviikkona 2014-12-31.
Hesansanomat.fi-sivuston rinnakkaissivustona nettiin perjantaina 2015-07-17.